Liian tiukat kelpoisuusvaatimukset sulkevat pienyrittäjät ulos julkisista hankinnoista
Julkiset hankinnat tarjoaa aivan valtavasti mahdollisuuksia yrityksille, mutta harmittavan usein kelpoisuusvaatimukset muodostuvat esteeksi erityisesti pienemmille yrityksille yksinyrittäjistä puhumattakaan. Esimerkiksi rima liikevaihtovaatimuksien, vastuuvakuutusten tai referenssien kohdalla on voitu asettaa todella korkealle eikä pienillä yrityksillä ole mahdollisuutta osallistua kilpailutuksiin, vaikka ne pystyisivät toimittamaan laadukkaita palveluita tai tuotteita siinä missä isokin toimija.
Mielestäni yksi erityinen ongelma on vähimmäisliikevaihdon vaatimus. EU-hankinnoissa liikevaihtovaatimukset saisivat lähtökohtaisesti olla enintään kaksi kertaa hankintasopimuksen ennakoidun arvon suuruisia, ja yleensä vaatimukset asetetaan lähelle ylärajaa – tai joskus jopa sen yli ellei kukaan hoksaa siitä huomauttaa. Perusteluna voidaan pitää tietysti riskienhallintaa, mutta pitääkö tämä aina ja joka hankinnassa paikkansa? Viime tilikauden liikevaihdolla kun ei aina voi ennustaa kuluvan tai seuraavan vuoden tilannetta.
Liian korkeat liikevaihtovaatimukset ovat erityisen ongelmallisia siksi, koska ne lähtökohtaisesti syrjivät pienyrityksiä ja uusia toimijoita. Esimerkiksi mitä olen katsellut Hilmasta erilaisia konsultointikilpailutuksia niin rajana näyttää olevan järjestään 200000 euroa, mikä on yhden tai kahdenkin konsultin toimistolle varsin iso summa. Yksinyrittäjät ja pienyritykset voivat olla ketteriä, innovatiivisia ja erittäin sitoutuneita, mutta ne jätetään automaattisesti ulkopuolelle, koska niiden liikevaihto ei täytä vaatimuksia – vaikka taloudellinen tilanne ja resurssit muuten olisivat riittävät hankinnan toteuttamiseen.
Hankintayksiköiden pitäisi aina varmistaa, että kelpoisuusvaatimukset ovat suhteellisuusperiaatteen mukaisia, avoimia ja syrjimättömiä. Olisi tärkeää, että vaatimukset keskittyvät siihen, mikä on olennaista hankintasopimuksen toteuttamisen kannalta eikä oteta automaattisesti niitä samoja kriteereitä kuin aina ennenkin. Näin myös pienemmät yritykset saisivat mahdollisuuden osallistua ja tuoda osaamisensa osaksi julkisia hankintoja.
Systeemi ei ole täydellinen ja aina löytyy kehitettävää.
Comentários